Henrik Pietarinen hallitsi viidettä Shell Piippola rallia, Harri Kihlman ja Jyrki Tamminen luokassaan 7.

posted in: Uutiset | 0

Viidennen Shell Piippola rallin viisi erikoiskoetta, joiden pituudet vaihtelivat reilusta seitsemästä kilometristä lähes 25 kilometriin, selvitti nopeimmin Tuusulan Henrik Pietarinen nelivetoisella Mitsubishillään. Samalla Pietarinen otti ensi kosketuksiaan nelivetoiseen menopelin. Yli kaksi minuutti hänestä jäi Hämeenlinnan Jukka Holtinkoski, joka puolestaan jätti minuutin verran kolmanneksi ajanutta Oulun Juho Mäki-Tammelaa. Kummallakin oli allaan nelivetoinen Mitsubishi. Nämä kolme olivat samalla luokan 1, nuottiluokka nelivetoiset, parhaat kuljettajat. Luokassa 2, nuottiluokka kaksivetoiset, kärjen osalta oli paljon tiukempaa. Kovinta vauhtia piti Tuusulan Jani Luhtaniemi, josta Laihian Niko Mäkinen jäi noin 5 sekuntia. Heillä molemmilla autonaan Ford Fiesta R2T. Kolmanneksi nopein luokassa 2 oli Keminmaan Aulis Rytkönen Peugeot 208 R2:lla. Rytkönen hävisi voittajalle 24 sekuntia. Näistä kuljettajista varmuudella SM-sarjassa luokassa 3 nähdään Luhtaniemi ja Mäkinen. Heillä tavoitteena SM-sarjassa luokkansa kärkipaikat. Rytkönen on myös aiempina vuosina menestynyt SM-sarjassa, joten uskon hänenkin olevan mukana taistelemassa kärkisijoista. Luokassa 2 seitsemänneksi kaasutteli Kuusamon Harri Kihlman kartturinaan Jyrki Tamminen autonaan BMW M3. Kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella vauhtia ei ollut ihan kohdillaan, mutta loput kolme EK:ta sujuivat paremmin. Kaksi EK:ta Harri kokeili eri renkaita vaihtaen kolmelle viimeiselle toiset renkaat ja meno alkoi maistumaan. Viimeisilläkin oli ongelmaa lisävalojen suhteen. Autossa oli väliaikaisesti led-lisävalot, jotka eivät käytössä lämpene. Niinpä lumisateessa ja lumipölyssä kertyvä lumi jää valoihin kiinni ja valot eivät näytä mihinkään. Parempi oli ajaa auton omilla valoilla ilman lisävaloja. Se tietenkin vaikutti näkyvyyteen, nuotin lukemiseen ja sitä kautta ajamiseen. Kaikkinensa Harri ja Jyrki ovat autoon tyytyväisiä. Auto huolletaan ja lisävalot vaihdetaan parempiin ennen F-rallisarjan avauskilpailua.

Luokka 1 / NUOTTILUOKKA 4WD
1(1) 42:10,9 Henrik Pietarinen Mitsubishi lancer
2(6) 44:37,5 Jukka Holtinkoski Mika Kokko Mitsubishi lanser evolution
3(11) 45:38,5 Juho Mäki-Tammela Mikko Kaikkonen Mitsubishi Lancer WRC
Luokka 2 / NUOTTILUOKKA 2WD
1(17) 46:04,0 Jani Luhtaniemi Ari Koponen Ford Fiesta R2T
2(14) 46:08,9 Niko Mäkinen Jarno Ottman Ford Fiesta R2T
3(16) 46:28,1 Anssi Rytkönen Juho-Ville Koskela Peugeot 208 R2
7(23) 48:53,6 Harri T. Kihlman Jyrki Tamminen BMW M3