F-rallisraja jatkuu Jämsässä, Harri Kihlman ja Jyrki Tamminen pistejahtiin

posted in: Uutiset | 0

3.3. ajettava JMK- ralli on F-rallisarjan toinen osakilpailu. Tämänkertaisella reitillä on pituutta noin 200 kilometriä, josta erikoiskokeiden osuus on noin 65 kilometriä. Reitin eteen tehtiin kovasti työtä ja se kannatti. Käyttöön saatiin Suomen MM-ralleistakin tutut erikoiskokeet. Rallikansalle tuttuja ovat: Ouninpohja, Ehikki, Vaheri, Kaipolanvuori ja Saalahti. Omastakin kokemuksesta voi kertoa, että vauhtia ja näyttävää menoa tulee kyllä riittämään noilla erikoiskokeilla. Kilpailu on kerännyt myös huiman osanottajamäärän, 261 autokuntaa. Taistelu F-rallisarjan pisteistä tulee varmasti olemaan tiukkaa, sillä kaikki eri luokkien parhaat kuljettajat nähdään Jämsässä. Kuusamon UA.n Harri Kihlman lähtee Jyrki Tammisen, PR-racing Tampere, kanssa taistelemaan sarjapisteistä. Sarjan ensimmäisessä kilpailussa heille tuli keskeytys. Auto, BMW M3, on käyty läpi ja siltä osin kaikki pitäisi olla kunnossa. Itse sain olla kyydissä viimeisessä testissä ja hyvä oli kulku. Vielä pientä säätöä iskareihin ja ei muuta kuin menoksi. Harri ja Jyrki ajavat 2- vetoisten nuottiluokassa. Siinä pistejohdossa on Kosti Katajamäki 30 pisteellä sen jälkeen Nico Valkonen 28, Markus Hellström 25, Petteri Salminen 22 ja Joni Toivonen 21. 4-vetoisten nuottiluokan tilanne ennen Jämsää on: Juha Koljonen 10, Reijo Heikkilä 9 ja Risto Hurskainen 8. Yleisen luokan kärkeä pitää hallussaan Juha Paavilainen 30. Seuraavina ovat: Tuomas Kamila 28, Teemu Kuusinen 25 ja Krister Sjölund 22. Edellä mainitut ovat todennäköisesti myös ne, jotka kamppailevat tiukasti niin luokkiensa kuin yleiskilpailunkin voitosta. Tietysti aina autourheilussa on yllätyksiä, joten voittokamppailuun hyvinkin voi löytyä vielä muitakin kuljettajia. F-rallisarjassahan käydään edellä mainittujen luokkien lisäksi pistetaisteluja myös senioreissa, junioreissa, Original.cupissa sekä Tulokas-cupissa. Uskonpa, että Jämsässä nähdään kovaa kilvanajoa MM-rallista tutuilla ja vauhdikkailla pätkillä. Nähtävää kyllä riittää 261 autokunnan pitäessä siitä huolen.

Reijo Jokinen